Lapsen alopecia

Kun lapsi kaljuuntuu, se vaikuttaa koko perheeseen. Yllättävä muutos järkyttää perheen sisäistä tasapainoa. Isovanhempien, lähiympäristön ja läheisten suhtautuminen lapsen sairauteen vaikuttaa perheeseen. Hiusten lähtö ja kaljuuntuminen ahdistaa vanhempia.

Tyttäremme alkoi kaljuuntua 4-vuotiaana

Anne sairastui alopecia areataan 4-vuotiaana. Huomasin Annen pitkää, tummaa ja tuuheaa tukkaa harjatessani pienet hiuksettomat laikut keskellä takaraivoa ja ihmettelimme moista. Tyttö oli luonteeltaan kiltti, tasapainoinen, aurinkoinen ja kaunis kasvoiltaan sekä hiuksiltaan. Sisko sanoi aina, että Annesta tulee isona missi.

Tilasin heti ajan ihotautilääkärille. Hän totesi sairauden olevan alopecia areata. Syytä siihen ei tiedetty, eikä lääkettä oltu keksitty. Lohduksi sanottiin vain, ettei tauti ole tappava, vaan vain kosmeettinen haitta. Ihotautien poliklinikalla otettiin myös kilpirauhaskokeet ynnä muut, muttei niissä mitään ollut.

Samalla taudinkulku eteni. Kaikki mahdollinen apu Suomesta etsittiin, mutta tuloksetta. Ennen kuin tyttö meni ensimmäiselle luokalle kouluun, hiustenlähtö oli levinnyt ympäri päätä suuriksi laikuiksi ja noin puolet hiuksista oli poissa. Lapsi ei siinä iässä vielä sen kummemmin reagoinut sairauteen vaan käyttäytyi ihan normaalisti. Äitinä minulla oli kuitenkin suuri hätä lapsesta. Yritin peitellä laikkuja jäljellä olevilla hiuksilla. Sain suoria kommentteja, että vika oli kasvatuksessa. Kyläläiset tuijottelivat ja kyselivät, mikä tytön hiukset oli vienyt. Jopa opettaja epäili psyykkisiä syitä. Itsesyytösten lisäksi syyttelimme toinen toisiamme vanhempina. Henkisesti aika oli rankkaa, kun kenestäkään ei saanut tukea.

Kävimme hivenainetesteissä. Tyttärelle määrättiin luontaistuotteita: sinkkiä, helokkiöljykapseleita, seleeniä ynnä muuta. Mistään näistä aineista emme saaneet korvauksia. Myös ihonalainen lasertutkimus tehtiin. Mikään ei kuitenkaan auttanut, vaikka uhrasimme rahaa hoitoihin lähes 10 000 mk. Siinä vaiheessa elimme päivästä toiseen vielä toiveikkaina.

Välillä hiukset kasvoivat melkein täydellisinä takaisin, sitten taas laikut levisivät ympäri päätä ja myös kulmakarvat lähtivät osittain. 10-vuotiaana hiuksia oli muutamassa kohdassa vähän jäljellä, sitten lähtivät vähitellen ripsetkin. Tuolloin koulun vaihtaminen pienestä kylästä kirkonkylään kuudennelle luokalle toi mukanaan koulukiusaamisen. Siinä vaiheessa tyttö piti myssyä ja suostui lopulta peruukkiin. Puhuimme asiasta opettajien kanssa ja he luennoivat oppilaille erilaisuudesta ja Annen sairaudesta.

Kiusaaminen loppui osittain, muttei kokonaan. Muut tuijottelivat, tirskuivat, kielivät opettajalle ja huutelivat, että "äkkiäpäs sinulle hiukset kasvoi!", kun hän alkoi käyttää peruukkia. Tyttö ei puhunut kaikkea, vaan kesti itsessään, puhjeten kiusauspäivinä itkuun.

Anne oli näihin aikoihin sulkeutunut ja iloisuus katosi. Yhdessä vaiheessa hän kieltäytyi lähtemästä kouluun. Äitinä en osannut sanoa muuta kuin ettei muita vaihtoehtoa ollut ja niin tyttö taas urhoollisesti lähti kouluun.

Annen sairaus on Stat-counters.net

This domain name expired on Feb 7 2017 02:25:57:000AM
Click here to renew it.
stressannut meitä vanhempia ja laittanut parisuhteemme koville. Olimme jossain vaiheessa jopa avioeron partaalla. Olemme kuitenkin kaiken aikaa kannustaneet Annea ja antaneet aineellisen tuen ja rakkautemme voimiemme mukaan. Vaikka olemme yrittäneet kaikkemme, niin terveyttä ei rahalla saa.

Murrosikä alkoi 12-13 -vuotiaana ja tyttö kehittyi nopeasti. Kolmena vuotena olemme saaneet maksusitoumukset peruukkeihin sekä kerran kestopigmentointiin. Kaksi peruukkia vuodessa maksavat yhteensä 2000 markkaa. Niissä on hankalat tarrakiinnitykset, jotka hankaavat ja painavat, eikä peruukin päällä voi käyttää hattua. Seuraavaksi aiomme hankkia peruukin aidosta hiuksesta ja yritämme saada sitä varten maksusitoumuksen.

Tytön elämänlaatuun alopecia vaikuttaa paljon, ulkonäköön ja henkisesti joka päivä jaksamiseen. Käytännössä esimerkiksi uimahallissa, saunassa, urheilutunneilla, sateessa ja pakkasella ulkosalla oleminen teettää paljon töitä kasvojen ehostuksessa. Lapsen sairastuminen on vaikeaa vanhemmille. Tukea tarvitaan paljon. Sairaus vaikutti myös perheemme sosiaalisiin kontakteihin: tyttö ei lähtenyt mielellään mihinkään ja yksin ei lasta voinut jättää.

Kantapään kautta olemme läpikäyneet näitä vaiheita. Tukea emme ole mistään saaneet, päinvastoin enemmänkin syyllistämistä ja ihmettelyä.

Tämä sairaus ei ole pelkkä kosmeettinen haitta, kuten lääkäri lohduksi sanoi. Murrosikä on vaikeaa aikaa. Silloin hyvistä kavereista on paljon apua, kuten olisi myös samanikäisistä kohtalotovereista. Myös vanhemmille kohtalotovereista olisi apua henkisessä jaksamisessa ja tiedon jakamisessa.

Annesta on tullut kaunis, itsenäinen nuori nainen. Hänellä on hyvä maku pukeutumisessa, taitoa meikata, kivannäköinen peruukki, kaunis vartalo ja kasvot, jotka ovat nostaneet itsetuntoa. Hän käy diskoissa ja on voittanut diskokilpailut. Hän pärjää hyvin koulussa.

Potilasjärjestön toiminnassa avoimuus ja saamamme tieto alopeciasta on helpottanut meitä hieman, mutta tasavertaisuuden puute katkeroittaa. Nuorelta, jolla elämä on vasta edessään, jaksaminen päivästä päivään vaatii paljon. Myös me vanhemmat olemme joutuneet tekemään oman surutyömme.

Koulukiusaaminen

Sairaudesta johtuvan poikkeavuuden salliminen voi olla ympäristölle huomattavasti vaikeampaa kuin lapselle ja hänen perheelleen. Koulukiusatuksi joutumisen pelko ahdistaa lasta ja hänen vanhempiaan. Kalju tai karvaton lapsi saa osakseen tuijottelua ja kysymyksiä.

Peruukkia käyttävä koululainen ei ole jokapäiväinen ja se aiheuttaa uteliaisuutta, joka voi pahimmillaan muuttua koulukiusaamiseksi. Koulukiusaamiseen on aina puututtava. Lasta ei saa jättää kiusaajien armoille. Koulukiusaaminen on ratkaistava perusteellisesti oppilaiden, vanhempien, koulun rehtorin, opettajien, terveydenhoitajan, koulupsykologin ja koulukuraattorin kanssa. Tarvittaessa mukaan asiaa selvittämään voi pyytää ihotautien kuntoutukseen perehtyneen kuntoutusohjaajan.

Ennen koulunkäynnin aloittamista kannattaa jo hyvissä ajoin jutella yhdessä lapsen kanssa hänen tulevan opettajansa ja koulun terveydenhoitajan kesken siitä, miten alopeciasta luontevasti kerrotaan luokan muille oppilaille ja tarvittaessa näiden vanhemmille. Oman perheen, ystävien ja koulutovereiden tuki ja hyväksymisen osoittaminen on lapselle tärkeää. Hyvä itsetunto suojaa lasta monessa tilanteessa joutumasta kiusaamisen kohteeksi.

Murrosiässä olevan nuoren kaljuuntuessa lapsuudenaikainen luottamus omaan kehoon ja sen toimintaan järkkyy. Nuoruusikä on omine ongelmineen aikuiseksi kasvamista ja kehittymistä. Sairastuminen -hiusten ja kenties koko karvoituksen lähteminen - vaikuttaa nuoren toimintaan. Sillä on vaikutusta myös nuoren minäkuvan muotoutumiseen silloin, kun oireet jatkuvat pitkään.

Asianmukainen ja mieluinen peruukki voi olla ehdoton apuväline toiselle nuorelle, kun taas joku toinen valitsee päälakensa peitoksi mieluummin huivin tai lippalakin. Nuoren omaa valintaa tulee kunnioittaa. Vanhempien, perheen, sukulaisten ja ystävien tuki on sairastamisen eri vaiheissa tärkeää. Eristäytymällä asiat usein mutkistuvat. Kiusaamista ei pidä kenenkään sietää ja nuorta tuleekin ohjata hakemaan ratkaisuja tilanteeseen. Opiskelijaterveydenhuolto, oppilaitosten kuraattorit, nuorille tarkoitetut tukipalvelut, ammatillisen avun käyttäminen, tukihenkilön kanssa tilanteiden läpikäyminen tai osallistuminen yhdistyksen toimintaan voi tuoda ratkaisuja käsitellä hankalaa tilannetta.

www.webcamcaptures.cc http://pornovideoshub.com