Hiuksettomana julkisuudessa

Ihonaika lehden 1/97 artikkelissa Nainen on nainen -hiuksettomanakin, sanoo Lilli Suomalainen. Lilli Suomalaisen tuntevat kaikki

- Karin tytär, Turkan kanssa riitelevä kulttuuriperheen ylpeä kasvatti, koheltava nuori nainen, kalju näyttelijätär, kirjailija, komedienne, vaimo. Lilli Suomalaisella on alopecia. Esiintyvänä taiteilijana Lillillä on ollut rohkeutta tehdä kaljusta osa omaa estetiikkaansa ja persoonaansa. Lilli Suomalainen on puhunut avoimesti sen sijaan, että olisi kiusaantuneena ohittanut ulkonäköään koskettavan aiheen. Näyttelijättären elämään kuuluu muuntautuminen, joten harva olisi kysellyt hiustenvärin tai -mallin muuttumisen perään. Lilli otti kuitenkin asian itse esille ja on maan kuuluisin hiukseton nainen.

- Hiukseni alkoivat lähteä kun olin kolmenkymmenen, ja hotellikoulussa. Näyttelijättärenä ei tasaista leipää herunut, joten hankkiuduin ammattiin, jota voi harjoittaa myös ulkomailla. Seurustelin mieheni kanssa jo silloin, elämä oli vakaata, joten myrskyiseen elämänvaiheeseen ei hiustenlähtö osunut.

Kolmenkympin kriisi

- Kolmekymppiä taitaa olla rajapyykki, jolloin katsotaan taaksepäin mitä on saanut aikaan ja mihin on menossa. Nuoruus on lähellä ja keski-ikä tarpeeksi kaukana. Jos hiustenlähtö johtuukin psyykkisistä syistä, ehkä juuri tietynlainen kolmenkympin kriisi - ettei enää voi olla nuori ja lupaava - saattaa antaa syyn hiustenlähtöön, mutta se ei tunnu kovin todennäköiseltä. Tuolloin olin muulla tavoin tyytyväinen elämäni suuntaan.

- Olen aina kärsinyt jostain sairaudesta. Nyt minulla ei ole tukkaa, muutama ripsi eikä kulmakarvoja. - Uskon että sairaudet ovat tasapainossa: minulla on ollut aina hurjia migreenikohtauksia, allergiaa tai muuta vaivaa. Kun hiukset alkoivat irtoilla, migreenit katosivat, samaan aikaan lopetin myös rauhoittavien lääkkeiden syömisen, olin käyttänyt niitä yli kymmenen vuotta.

- Hiustenlähtö oli nopeaa, ja olin ensin kauhuissani. Minut tutkittiin perusteellisesti, syövät ja kaikki, kunnes diagnoosi löytyi. Aluksi yritin kaikenlaisia hoitoja kuten lymfaa, ärsytyshoitoja, valoja, luonnonlääkitystä. En häpeillyt hiustenlähtöä, vaikka se tekikin ja edelleen tekee elämän hankalaksi. Mikään hoito ei auttanut, joten lopetin hoidot. Minulle tarjotaan vieläkin erilaisia hoitoja, joista huvittavin oli kantavan tamman virtsan siveleminen päänahkaan - sekin oli joku hassu uussovellutus 1930-luvun hormonihoidosta.

Muutaman kuukauden jälkeen ensimmäisen läiskän ilmaantumisesta hiuksista oli jäljellä joitain heikosti kasvavia, erivärisiä tupsuja. Lilli pyysi kampaajaa ajamaan viimeisetkin tupsut pois, jotka häiritsivät hentoudellaan, myös ripset alkoivat pudota, samoin kulmakarvat. Oli aika asennoitua uuteen ulkonäköön, ja lakata odottamasta ihmettä, ajatteli Lilli

Perhe on pahin

Lillin vanhemmat ja veljet suhtautuivat uuteen ulkonäköön oudoksuen, varsinkin äidille se oli kova pala. -Minut on kasvatettu niin, että olen aina saanut uskoa olevani paras, kaunein ja pystyväni mihin vaan. Sellaisella kasvatuksella on puolensa, mutta myös haittansa. Kivitalon kokoinen itsetunto voi estää löytämästä parasta tapaa arvioida tilannetta, kun kaikki seuraukset johdetaan omasta erinomaisuudesta. Siksi minulla on mennyt monien asioiden tajuamiseen luvattomankin kauan, toisaalta itsetunnossani ei ole kaikkien toilailujenkaan jälkeen ongelmia. En ole edes kovin kaunis, mutta olen oppinut näkemään ulkonäköni käytännöllisestä vinkkelistä, eli ulkonäköä voi muuttaa. Siksi hiustenlähtöönkin kai suhtauduin ensijärkytyksen jälkeen aika kiihkottomasti.

- Ehkä oli enemmän kiusallista kuin surullista, että äitini yritti vähätellä tai piilotella hiuksettomuuttani tyrkyttämällä huiveja, kun minä itse halusin elää pääni kanssa tasapainossa, kulkea kotona ilman peruukkeja tai huiveja, ja olla Lilli myös ilman hiuksia. Perheeni miehet - paitsi aviomieheni - suhtautuivat asiaan vähän toisella tavoin, ehkä sitä parhaiten kuvaa se, että kukaan ei halunnut tunnustaa, ettei minulla ollut enää hiuksia. Aviomies suhtautuu kaljuuteeni rauhallisesti, koska hän on nähnyt koko taudinkulun alusta lähtien. Hän auttoi minua myös ratkaisemaan tilanteen perheeni kanssa , ja ilmoitti, että koti on paikka, jossa jokaisella on oikeus olla omana itsenään, eikä niin kuin vieraat haluavat. Nyt hiuksettomuuteni on kutakuinkin normaalia myös muille.

Kaljuudessa on omat hankaluutensa

- Onhan kaljuus tietenkin hankalaa ja häiritsevää, kun sade ja lumi piiskaa suoraan silmiin. Peruukit ovat kalliita, ja kunnon peruukki kuluu haitulaksi vuodessa, vaikka sitä hoitaisi kuinka. Kampaamokäyntien ydin, rupattelu hiustenlaiton lomassa, ei enää tule kysymykseenkään, vaan uuden hiusmallin miettiminen maksaa tuhansia markkoja. Kestää aikansa ennen kuin oppii, että talvella on kylmä, uimaan mennessä pitää olla kunnon kiinnitys, kuinka kauan kestää, kun peruukki kuluu kelvottomaksi. Eniten kaipaan tuota täydellisyyden tuntua sen jälkeen kun on tullut kampaajalta uuden värin tai kampauksen kanssa.

- Minulla kesti kauan, ennen kuin opin ripsettömälle ja kulmakarvattomalle naiselle soveliaan meikkaustyylin. Kulmat ja silmät ovat kasvojen koordinaatit, joita ilman ei voi toisen kasvoilla suunnistaa - aivan kuin katsoisi piirrettyä kananmunaa. Meikkaustyylin löytäminen oli valtavan tärkeää, koska sillä tavoin jouduin katsomaan itseäni uudelleen. Kyllä siitä huolimatta, että äitini opetti huulipunan tärkeyden vaikka maitokauppaan mentäessä, joskus toimitan asioita kaupungilla myös ilman meikkiä, ja kuntosalilla on selvää, että olen kalju.

Itsensä hoitaminen on osa itselleen uhrattua aikaa, jollaista jokainen nainen tarvitsee. Osa tuosta ajasta ei palaa koskaan, josta hiukseton nainen on välillä liiankin tietoinen. Kampaamo korvautuu kuitenkin toisilla asioilla pikku hiljaa - hatuilla, huiveilla, peruukkien huollolla.

- Maalaan itselleni kulmakarvat ja laitan yleensä silmiin rajauksen sen lisäksi, että harjaan ripsivärin jäljellä oleviin ripsiin. Tuuhettavaa ripsiväriä ei todellisuudessa ole olemassa, sen olen huomannut, joten joskus tarvitsen tekoripset. Arkisin minulle riittää kuitenkin meikki.

- Meikillä on oma vaatimuksensa, sen täytyy olla pysyvä, koska tahaton vaatteen tai hihan osuminen saattaa heittää kulmakarvat kohti otsanrajaa, tai vesi voi tuhria silmät pienelläkin sateella.

Kalju on myös kaunis

- Joskus kyllä ajattelen myös hieman jännittyneenä sitä, että uudet hiukset joskus kasvavat takaisin. Omalla tavallaan alopecia tekee asiat vaivattomaksi. Ei huolia liian ohuista, pitkistä tai paksuista hiuksista tai juurikasvusta tai ylikasvaneesta kampauksesta. Olen suunnitellut luopuvani kokonaan peruukeista kesäisin, ja siirtyväni huiveihin, hattuihin ja pelkkään kauniiseen kaljuun, vaikka pääni onkin aika pieni.

- Tämän hetken lippistrendi on varsinkin kaljulle chic, ja isompi hattu antaa vähän volyymiä pienelle päälleni. Käytän jo nyt iltarientoihin mennessäni hattuja ilman peruukkia.

Miksi työpaikoilla kiusataan?

- Olen edelleen nainen ja ylpeä omasta naiseudestani, eikä hiuksettomuuteni vähennä sitä ollenkaan. Olen tyrmistyneenä kuunnellut alopeciaa sairastavien kertomuksia kiusaamisesta, halveksunnasta ja ilkeilystä työpaikoilla ja kouluissa. Miten aikuiset, koulutetut ja kasvatetut, tuntemattomat tai tutut, puhumattakaan työtovereista, voivat käyttäytyä sellaisella tavalla?

- Mitä ajattelee opettaja, kun nöyryyttää oppilasta sairauden takia muutenkin julmassa lasten maailmassa? Lilli tuohtuu ajatuksesta, koska hän ei ole koskaan itse joutunut hiuksistaan pilkan kohteeksi, ja tuijotteluunkin hänen oli totuttava jo hyvän aikaa ennen kuin hiukset putosivat.

Miksi kaljuuteen liittyy häpeää? Naiseus vietiin keskiajalla leikkaamalta noita-akoilta hiukset ja sodan jälkeen saksalaisten heilat ajeltiin kaljuiksi. Voidaanko raamatullinen kuvaus siitä, että "hiukset ovat naisen kruunu" tulkita oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi jostain, ja oikeuttaa sillä henkinen pahoinpitely työpaikoilla ja kouluissa.

Myönteinen asenne elämään... vaikka olisi tehnytkin rauhan itsensä ja kaljunsa kanssa, niin kyllä vähintään kerran kuukaudessa niitä kadonneita hiuksia itketään oikein lujalla äänellä. Itkeminen muutoinkin on oikein tyydyttävä ja puhdistava tapa purkaa patoutunutta ahdistusta milloin mistäkin, kyllä siinä sitten tulee tirautettua myös muutama kunnon rupeama ripsille ja kulmakarvoillekin.

- Itkun jälkeen seuraa elämän virtaaminen takaisin oikein kohisemalla. Jos niin ei käy, niin viimeistään silloin pistää oikein kunnolla vihaksi mokoma vetistely ja parku. Kun oikein mietin, niin kunnon kiukku ja tuskaantuminen itsesääliin antaa pontta näyttää närhenmunat maailmalle: että minä pystyn, minä osaan ja minä olen.

On rakastettava myös itseään

Oma arvo on löydettävä omin voimin, eikä sitä voi lähteä etsimään ilman rohkeutta. Minä hukkaan rohkeuteni usein ja saan sen takaisin suuttumalla maailman epäoikeudenmukaisuudelle, en jäämällä miettimään sitä kotiin. Ei ole muuta keinoa kuin uskaltaa pikku hiljaa ja pienin askelin, jos kertaloikka ei onnistu. Yhden vastoinkäymisen voittaminen antaa voimia toisen ratkaisemiseksi. Kun kerran silloin pärjäsin, niin pärjään nytkin.

Taaksepäin katsoessa Lillin mielestä alopecia on ollut murheista pienimpiä.

- Koska olin jo nainen sairastuessani alopeciaan, osasin tietenkin käsitellä uutta ongelmaa, vaikka järkytys olikin suuri. Siitä huolimatta haasteeni pärjätä maailmassa eivät liity hiuksiini tai ulkonäkööni, vaan kykyihini lunastaa se paikka, johon juuri minä tähtään. Ja siinä kalju tai hiukset eivät kyllä ole tiellä.